"Tuo ritari Bussy hän pelvoton ja uljas ja rohkea on".
Diana painoi päänsä ystävänsä rintaa vastaan ja jatkoi Jeannen alkamaa laulua äänellä, joka oli suloisempi kuin lehdon lintusten sävelet:
"Ja Amboisen herran ken ystäväks saa, ei petä hän, vaikkapa horjuis maa".
— Voi, puhu, puhu! — virkkoi Jeanne ja painoi suudelman ystävänsä otsalle.
— Jo riittävät nämä hullutukset! — huudahti äkisti Diana. — Kreivi Bussy ei enää ajattelekaan Méridorin Dianaa.
— Se on paljo mahdollista, — vastasi Jeanne. — Mutta minä olisin taipuvainen luulemaan, että hän suuresti miellyttää Diana Monsoreauta.
— Elä sano niin!
— Miksi et pidä sellaisesta puheesta? Diana vastasi hetken vaitioltuaan:
— Sanon sinulle, ettei kreivi Bussy enää minua ajattele… ja siinä hän tekee oikein… Voi, miten heikko minä olin ja miten pelkuri!… mutisi hän.
— Mitä sillä tarkoitat?