Herra Morvilliers oli ilmoittanut kuninkaalle, että seuraavana päivänä pidettäisiin konseljin kokous. Tapansa mukaan oli Henrik tuon kokouksen vuoksi harmissaan ja paiskautui maata. Muutamia tunteja nukuttuaan hän heräsi, heitti yönutun hartioilleen ja meni viereiseen huoneeseen, jossa Chicot nukkui.
Gascognelainen makasi mitä sikeimmässä unessa ja kuorsasi kaikin voimin. Kuninkaan oli ylen vaikea saada häntä hereille.
— Mistä nyt on kysymys? kysyi Chicot.
— Ah, hyvä ystävä! — virkkoi Henrik. — Miten saatatkaan nukkua tuolla tavalla silloin kun kuninkaasi valvoo?
— Hoo, hyvä jumala! — huudahti Chicot eikä ollut kuningasta tuntevinansa, — voiko hänen majesteettinsa pahoin?
— Chicot, ystäväni, — puheli Henrik, — minähän se olen.
— Kuka minä?
— Minä, Henrik.
— Sinä voit pahoin lehtokurppien syömisestä, poikani. Minähän kielsin sinua täyttämästä vatsaasi. Söit eilen illalla liiaksi kurppia ja krapupasteijoja.
— Ooh, — huokasi Henrik, — minähän vain hiukan niitä maistelin.