— Jumala on hyvä, Ludvig. Elä epäile häntä tänä hetkenä.
— En epäile jumalaa, vaan pelkään, että jokin ilkeä henki kadehtii meidän iloamme.
Rakastavaiset vaihtoivat tuhansittain ajatuksiaan, tuhansien suudelmien höystäminä. Vihdoin kuului metsästystorven ääni lähempänä linnaa antavan Jeannen ja Dianan kesken sovitun merkin, ja Bussy riensi kiiruusti pois.
Juuri kaupunkia lähestyessään huomasi hän, että kaupungin portit aiottiin sulkea kiinni. Bussy oli kannustamaisillaan hevostaan rivakampaan vauhtiin, kun hän kuuli takanaan nelistävien hevosten töminää.
Se joka aikoo piilottautua, varsinkin rakastaja, pelkää kaikkea. Bussykin senvuoksi kysyi itseltään, kumpikohan olisi parempi, rientääkkö eteenpäin ehtiäkseen ennen ratsastajia vaiko ohjata ratsunsa sivulle ja antaa toisten ajaa ohitse. Mutta ne toiset ratsastivat nyt niin tulisesti, että he tuossa tuokiossa olivat Bussyn kintereillä.
Ratsastajia oli kaksi. Bussy siirtyi sivulle ja näki, miten toinen ratsastajista kannusti hevostaan, jota sen lisäksi toinen lakkaamatta löi suitsiremmeillään.
— Tässähän onkin kaupunki, — virkkoi toinen gascognelaisella murteella. — Vielä kolmesataa lyöntiä ja sata kannustamista, rohkeutta ja kestävyyttä!
— Mutta eläin on uuvuksissa. Sehän horjuu eikä pääse enää eteenpäin, — vastasi etumainen ratsastaja. — Uhraisin kuitenkin vaikka sata hevosta päästäkseni kaupunkiin.
— Tuo ääni tuntuu minusta tutulta, — ajatteli Bussy. — Mutta kas vaan! Nyt hänen hevosensa huojuu.
Ratsastajat ehtivät nyt Bussyn kohdalle.