— Syystä että olen tullut tänne ilman teidän lupaanne. Mutta saatuani kuulla Anjoun herttuan paenneen Louvresta ja matkustaneen maakuntaansa muistui mieleeni, että te olitte Angersissa, ja minä ajattelin, että ehkä voi syttyä sisällinen sota ja että runsaasti iskuja kaiketi tultaisiin puolin ja toisin jakelemaan, minkävuoksi kiiruhdin tänne.
— Siinä teit oikein, Remy. No, olethan nyt saanut minut käsiisi?
— Ikäänkuin siinä mitään vaikeuksia olisi ollutkaan! Kysyin herttuan palatsia ja odottelin teitä tässä portilla, saatuani ensin hevoseni talliin, jossa luulin nähneeni teidän hevosenne.
— Sen näitkin, sillä prinssi oli hukannut oman hevosensa. Minä annoin hänelle Rolandini lainaksi, ja kun hänellä ei ollut muuta hevosta, niin hän sen piti.
— Taaskin tunnen teidät tuossa asiassa: tehän oikeastaan olettekin ruhtinas, ja ruhtinas on vain palvelija.
— Elä aseta minua niin korkealle. Nyt saat pian nähdä, miten sinun ruhtinaasi asuu.
Hän vei Haudouinin kaupunginmuurin vierustalla olevaan pikku asuntoonsa.
— Nyt näet palatsin, — virkkoi Bussy. — Hae nyt asunto itsellesi, niinkuin parhaiden taidat.
— Se käy kyllä laatuun. Minä en tarvitse suurta huonetta. Ja niinkuin tiedätte, voisin minä nukkua vaikka seisoallani, jos niin tarvittaisiin. Siihen olen nyt tarpeeksi väsynyt.
Nyt ystävykset erosivat. Ja Bussy, tyytyväisenä sen johdosta, että Diana ja Remy olivat häntä niin lähellä, nukkui heti.