Varhain seuraavana aamuna kiiruhti Bussy linnaan, käskettyään ensin saattamaan tiedon Remylle, että tämäkin saapuisi sinne. Kreivi oli halukas näkemään hänen korkeutensa ensimäiset aamuhaukottelut saadakseen selville hänen ajatuksensa, jos mahdollista, jo ensi katseista. Herttua heräsi, mutta olisippa saattanut sanoa, että hänellä, samoinkuin veljellään Henrikillä oli nukkuessaan naamari kasvoillaan, niin ettei Bussy tuosta aikaisesta aamutervehdyksestään juuri mitään hyötynyt. Kuitenkin oli hän heti saanut suunnitelluksi suuren joukon tehtäviä, toisen toistaan tärkeämpiä.
Ensinnäkin kävelymatka muurien ulkopuolella linnoitusten tutkimistarkoituksessa. Sitten asukkaitten tarkastus. Senjälkeen käynti asevarastoissa ja määräys kaikenlaisten ampumatarpeitten hankintaan. Sitten seurasi maakunnan verotuksen arvioiminen, jonka tarkoituksena olisi asettaa ruhtinaan hyville ja uskollisille alamaisille pieni lisävero hänen korkeutensa rahavarojen kartuttamiseksi. Ja viimeksi kirjeiden kirjoittaminen. Bussy kuitenkin tiesi, ettei tähän viimeiseen kohtaan tarvinnut sentään panna kovin suurta huomiota, sillä Anjoun herttua hyvin harvoin kirjoitteli kirjeitä.
— Vai niin, vai olet sinä jo täällä? — sanoi herttua herättyään.
— Olen armollinen herra. En ole voinut nukkua. Teidän korkeutenne edut ovat yhtämittaa painaneet mieltäni. Mutta mitä me nyt aamulla kaikkein ensiksi teemme? Mitä teidän korkeutenne sanoisi metsästysretkestä?
— Kuinka! Sinä väität koko yön ajatelleesi minun asioitani, ja tuloksena tästä valvomisestasi ja miettimisestäsi ehdottelet nyt minulle metsästysretkeä? Mitä se merkitsee?
— Se on kyllä totta. Sitäpaitsi ei meillä ole ajokoiria.
— Eikä ylihovijahtimestariakaan, — huomautti prinssi.
— Sepä juuri tekisikin metsästyksen hauskemmaksi.
— Minä en sano samalla tavalla. Omasta puolestani kaipaan häntä.
Herttua lausui nuo sanat äänenpainolla, jonka tarkoituksen Bussy hyvin käsitti.