Hän tekisi vahtisotilaalle muutamia kysymyksiä, mutta tämä oli juuri äsken tullut vartiopaikalleen, eikä tiennyt mitään. Monsoreau meni päävahtiin hankkimaan tietoja. Äsken vapaaksi päässyt vahtisotilas oli noin pari tuntia sitten nähnyt hevosen tulevan ilman ratsastajaa ja menevän linnaan. Vahtisotilas oli ajatellut, että ratsastajalle oli jotain tapahtunut ja että viisas eläin senvuoksi yksinään palasi takaisin.
Monsoreau löi kädellään otsaansa. Oli siis selvää, ettei hän saisi mitään tietää. Hän läksi nyt palatsiin.
Siellä oli reilua elämää, paljo melua ja ylenmäärin iloa. Ikkunat säteilivät kuin auringot, keittiöt hehkuivat kuin sulatusuunit. Ja sieltä hulmahti paistettujen metsänotusten ja muitten herkkujen suloinen tuoksu.
Portti oli jo kuitenkin sulettu. Kreivi huusi portinvartiaa ja sanoi nimensä, mutta tämä ei tahtonut häntä tuntea.
— Te olitte äsken suora, ja nyt te olette kumarainen, — sanoi hän.
— Se johtuu väsymyksestä.
— Te olitte kalpea, mutta nyt te punotatte.
— Kuumuus on siihen syynä.
— Äsken te ratsastitte, mutta nyt tulette jalan takaisin.
— Se tapahtuu sentähden, että hevoseni säikähti, heitti minut satulasta ja juoksi yksin kotiin. Ettekö ole nähnyt hevosta?