— No, entä sitten?
— Minä vain tahdon sanoa, että kaadan teidät sille mättäälle.
Näin sanottuaan asettui hän hymyillen miekkailuasentoon.
Monsoreau heilutteli raivokkaasti miekkaansa ja suuntasi vastustajaansa muutamia varsin hyvin harkittuja iskuja, mutta Saint-Luc ne yhtä taitavasti väisti.
— Kyllä te totta tosiaan, kreivi Monsoreau, — sanoi hän, vastustajansa hyökkäyksiä torjuen, — käyttelette miekkaa hyvin taitavasti, ja kuka hyvänsä muu, paitsi Bussy ja minä, olisi tuosta teidän viime iskustanne kaatunut.
Monsoreau kalpeni huomatessaan, kenen kanssa hän oli tekemisissä.
— Teitä kaiketi kummastuttaa, — jatkoi Saint-Luc, — kohdatessanne näinkin mukiinmenevän miekkailijan. Mutta se johtuu siitä, että kuningas, jonka tiedätte olevan ylen ystävällisen minua kohtaan, on antanut minulle opetusta miekkailutaidossa ja opettanut minulle muun muassa erään iskun, jonka minä puolestani aivan heti opetan teille. Sanon tämän siltä varalta, että jos te siihen iskuun kuolette, niin saatte jo edeltäpäin tietää kaatuvanne kuninkaan itsensä minulle neuvomasta iskusta, ja sen luulisi olevan teille itselle suureksi kunniaksi.
— Te olette perin hilpeä mies, hyvä herra, — sanoi Monsoreau katkerasti ja valmistautui tähtäämään iskun, joka olisi voinut muurinkin lävistää.
— Ooh! Yleensä tehdään niin hyvin kuin osataan eikä niinkuin halutaan, — vastasi Saint-Luc, heittäytyen sivulle päin ja pakottaen siten vastustajansa tekemään puolikäännöksen. Siten joutui Monsoreau seisomaan päin aurinkoa.
— Kas niin, — jatkoi Saint-Luc. — Nyt te seisotte juuri minun tarkoittamassani paikassa ja voitte odottaa pääsevänne makaamaan sille mättäälle, jonka minä jo teille näytin. Eikö olekin totta, että minä hyvin taidokkaasti valmistelin tätä liikettä? Varsin tyytyväinen olenkin. Äsken teillä ei ollut muuta kuin viisikymmentä mahdollisuutta sadasta tulla surmatuksi, nyt niitä sensijaan on yhdeksänkymmentäyhdeksän.