— Ettäkö olemme yhtä mieltä, sanot?
— Niin, siltä minusta ainakin näyttää. Ottakaa siis vartiostoksenne jokin kaartinkomppania ja tarjotut viisisataatuhatta livreä. Pyytäkää, ennenkuin rauhansopimus allekirjoitetaan, sotaveroa Anjousta sodankäyntiä varten. Kun kerran saatte rahat käsiinne, niin tietysti ne myös pidätte. Ne eivät sido teitä mihinkään. Sillä tavalla saatte sotaväkeä, rahaa, valtaa, ja mehän voisimme niillä päästä… Herra ties miten pitkälle!
— Mutta tultuani takaisin Parisiin ja kun he kerran ovat saaneet minut valtaansa, niin he tekevät minusta pilkkaa.
— Ooh, armollinen herra, nyt ajattelette toisin kuin puhutte. Hekö tekisivät teistä pilaa! Ettekö kuullut, mitä leskikuningatar teille tarjoo?
— Hän on tarjonnut minulle paljo.
— Sen ymmärrän, ja juuri se teitä hermostuttaa. Mutta onhan hän kaiken muun ohella tarjonnut teille kaartinkomppanian ja sen komppanian päälliköksi tulisi herra Bussy. No niin. Ottakaa tarjous vastaan. Nimittäkää Bussy kapteeniksenne, Antraguet ja Livarot luutnanteiksenne ja Ribeirac vänrikiksenne. Sallikaa meidän neljän muodostaa tuo kunniavartiosto. Sittenpähän nähtäisiin, tokko kukaan rohkenisi tehdä teistä pilaa tai jättäisi teitä tervehtimättä, kun kuljette ohi, olipa se sitten vaikka kuningas itse.
— Alanpa jo, kautta kunniani, uskoa, että sinä olet oikeassa, Bussy. Minä mietin asiaa. Mutta mitä minun sisälle tullessani niin tarkkaavaisesti lueskelit?
— Se oli muuan kirje, joka… joka huvittanee teitä vieläkin enemmän kuin minua. Mitähän minä ajattelinkaan, kun en kertonut sitä teille heti!
— Onko se siis jokin tärkeä uutinen?
— Onpa niinkin. Ja lisäksi surullinen uutinen: Monsoreaun kreivi on kuollut.