Heti prinssin poistuttua kutsui Monsoreau puolisonsa luokseen ja tämän käsivarteen nojautuneena kiersi kolmasti, lääkärin vastaväitteistä huolimatta, nojatuolinsa ympäri, jonka jälkeen hän tyytyväisenä istuutui alas. Diana ajatteli, että kreivillä oli jokin ilkeä tuuma mielessä.
Mutta se kuului Monsoreaun perheen yksityiselämän historiaan. Palatkaamme siis Anjoun herttuan tuloon, sillä se kuuluu kertomuksemme olennaiseen puoleen.
Niinkuin hyvin voidaan ymmärtää, ei Frans-herttuan saapumispäivä ollut niinkään vähäpätöinen herroille havaintojentekijöille. Tätä he olivat huomaavinaan:
Ylpeyttä kuninkaan puolelta, syvää lempeyttä leskikuningattaren ja nöyrtyvää karskiutta herttuan taholta. Frans näytti ajattelevan:
— Miksi olet kutsunut minut takaisin, kun kerran minun palattuani olet niin happamen näköinen: Louvressa käyntinsä jälkeisenä päivänä kävi herttua taas haavoittunutta katsomassa. Monsoreau, joka sai tietää pienimmätkin yksityiskohdat kuninkaan kohtauksesta veljensä kanssa, koki panna parastaan lietsoakseen herttuan vihamielisyyttä.
Kun hän muuten tunsi voivansa yhä paremmin ja paremmin, tarttui hän herttuan poistuttua vaimonsa käsivarteen ja kiersi, ei nojatuolinsa, vaan huoneen ympäri. Sitten hän istui näöltään paljo tyytyväisempänä kuin ensimäisellä kerralla.
Samana iltana ilmoitti Diana Bussylle tämän vieraisille saapuessa, että Monsoreaulla ihan varmasti oli jotain erityistä mielessään.
— Hetkisen kuluttua jäivät Bussy ja Monsoreau kahdenkesken.
— Kun kuitenkin ajattelen, — virkkoi Monsoreau Bussylle, — että tuo ruhtinas, joka on olevinaan minulle niin ystävällinen, on veriviholliseni, ja että hän Saint-Luc'in kautta tahtoi minut murhata…
— Mitä! Murhatako! — huudahti Bussy. — Ajatelkaahan toki, herra kreivi, että Saint-Luc on kelpo aatelismies, että te itse olette myöntänyt loukanneenne häntä, että olette vetänyt miekkanne esiin ja että haavanne olette saanut taistelussa.