Remy huomautti nyt kreiviä huomispäiväisestä taistelusta ja kehoitti häntä luopumaan kohtauksestaan kreivittären kanssa ja käymään levolle. — Tavallisesti taistellaan huonosti, jos on vähän nukuttu, — sanoi hän.
Bussy hymyili. Remy pysyi väitteissään.
— Katsos, Remy, — sanoi Bussy, — kun käteni tarttuu miekkaan, kiinnittyy se siihen niin lujasti että hermojänteet tuntuva käyvän teräksen lujiksi ja taipuisiksi, kun taas teräs näyttää saavan eloa, ikäänkuin se olisi lihaa ja verta. Sillä tavalla muuttuu miekkani käsivarret ja käsivarteni miekaksi. Ymmärräthän, ettei silloin voi olla kysymys väsymyksestä. Miekanterä ei väsy.
— Voi, armollinen herra, — väitti Remy, — huomenna on kysymys taistelusta sellaisesta kuin Herkuleen taistelu Anteusta tai Theseuksen Minotaurusta vastaan, sanalla sanoen jostain verrattomasta. Siitä tulee taistelu, jota vastaisuudessa tullaan nimittämään Bussyn kamppailuksi, ja minä toivoisin, ettette te tässä taistelujen taistelussa saisi naarmuakaan.
— Ole huoletta, hyvä Remy. Sinä saat nähdä ihmeitä. Minä miekkailin tänä aamuna neljän miekkailumestarin kanssa, eivätkä he kokonaisten kahdeksan minuutin aikana saaneet kertaakaan minuun sattumaan, jota vastoin minä olin repinyt heidän takkinsa siekaleiksi. Minä hypin kuin tiikeri.
He olivat nyt tullet Saint-Antoinen kadulle.
— Jää hyvästi! — sanoi Bussy.
— Enkö saa odotella teitä täällä?
— Mitä se hyödyttäisi?
— Tahtoisin tulla vakuutetuksi siitä, että te palaatte takaisin ennen kello kahta, niin että teille jäisi ainakin neljä tai viisi tuntia nukkumisaikaa ennen taistelua.