— Mutta entä jos minä annan siihen kunniasanani?
— Siinä tapauksessa olen levollinen. Enhän toki saata epäillä Bussyn kunniasanaa.
— Hyv'on! Minä annan sen sinulle. Kahden tunnin kuluttua olen kotona.
Remy kuljeskeli filosofisin mietelmin pitkin autioita katuja Bussyn palatsille päin. Mutta hänen juuri käännähtäessään Place Beaudoyerin kadulle huomasi hän viisi kauhtanoihin kääriytynyttä aseellista miestä tulevan vastaansa.
Viiden henkilön ulkona olo näin myöhään oli jotain tavatonta. Hän hiipi senvuoksi erään nurkkauksen taa.
Kun nuo viisi miestä olivat ehtineet hänestä kymmenen askeleen päähän, pysähtyivät he ja neljä niistä, sanottuaan ystävällisesti hyvää yötä, meni tiehensä, mutta viides jäi siihen miettiväisenä seisomaan. Samassa kuu pääsi pilkistämään pilven takaa ja valaisemaan tuon yökulkijan kasvot.
— Herra Saint-Luc! — huudahti Remy. Kuultuaan nimeään mainittavan kohotti Saint-Luc päätään ja huomasi miehen lähestyvän.
— Remy! — huudahti nyt vuorostaan Saint-Luc.
— Minä itse, — vastasi tohtori, — ja olen onnellinen senvuoksi, ettei minun tarvitse lisätä: teidän palvelijanne, koskapa te näytte olevan vallan terve. Onko sopimatonta kysyä, mikä on saanut teidät lähtemään Louvresta näin myöhään yöllä?
— Asia on sellainen, rakas tohtorini, että minä kuninkaan käskystä olen kierrellyt ympäri kaupunkia selittääkseni, jos minulta kyseltäisiin hänen majesteettinsa kruunustaluopumisesta, ettei siinä ole lainkaan perää.