Naamioitu mies antoi merkin. Hänen kolme toveriaan tulivat pari askelta lähemmäksi Yhdellä niistä oli aseenaan pyssy.
Vasemmalla kädellään siirsi Bussy äkisti Dianan syrjään ja veti oikealla miekkansa esiin.
— Eteenpäin, eteenpäin, urhoni! — huusi haudankaikuva ääni samettinaamion alta. — Hän on kauhusta puolikuollut. Pelko on hänet surmannut.
— Sinä erehdyt, — sanoi Bussy. — En ole koskaan ollut pelkuri.
Diana aikoi tulla hänen lähelleen.
— Mene syrjään, Diana! — sanoi Bussy. Mutta kehotusta tottelematta kiersi Diana toistamiseen käsivartensa hänen kaulaansa.
— Tahdotko, että he surmaavat minut? - mutisi Bussy.
Diana väistyi nyt sivulle. Hän huomasi, ettei hän tuolla tavalla voisi auttaa rakastajaansa.
— Ahaa! — virkkoi äskeinen kolkko ääni. — Sehän onkin herra Bussy. Enpä minä, hullu, olisi tuota uskonut. Toden totta, hyvä, kelpo ystävä!
Bussy oli vaiti ja puri huultaan ja katseli ympäriltään puolustusesineitä.