— Ne odottavat oven ulkopuolella, — vastasi Monsoreau.
Diana vaipui polvilleen ja niin paljo kuin hän koettikin hillitä nyyhkytystään, kuuli Bussy sen kuitenkin. Hän loi pikaisen silmäyksen ensin Dianaan, sitten kreiviin.
— Paras kreivi, — virkkoi hän hetkisen harkittuaan, — te tiedätte, että minä olen rehellinen mies.
— Kyllä, — vastasi Monsoreau, — te olette rehellinen mies samalla tavalla kuin tuo rouva on rehellinen nainen.
— Hyvä on, hyvä herra, se on kovaa, mutta ansaittua, ja kaikki vielä sovitetaan. Mutta huomenna on minulla muuan asia selvitettävänä noiden neljän ylimyksen kanssa, jotka te tunnette. Ja koska heillä on etuoikeus, pyydän minä saada tänä iltana väistyä syrjään ja annan teille kunniasanani siihen, että voitte sen jälkeen tavata minut, missä haluatte.
Monsoreau kohautti olkapäitään.
— Kuulkaahan, — jatkoi Bussy, — minä vannon kautta jumalan kuuluvani teille sittenkun olen taistellut herrojen Schombergin, Quéluksen, Maugironin ja d'Epernonin kanssa. Jos he surmaavat minut, silloinhan te saatte hyvityksen heidän kätensä kautta. Mutta jos taas minä heidät surmaan, on teillä itsellänne tilaisuus kostaa.
Monsoreau kääntyi miestensä puoleen.
— Reippaasti eteenpäin, urhoni! — huusi hän.
— Ahaa, minä erehdyinkin! — sanoi Bussy. — Tässä ei näy olevankaan kysymyksessä kaksintaistelu, vaan murha.