— Koska sinä huomispäivää ajatellessasi tulet levottomaksi. Voi! Huomispäivä onkin jo tänään. Mutta huolimatta siitä että tuo onneton päivä on jo tullut en minä tahdo sitä oikein uskoa enkä kykene uskomaan.
— Sire, minä lupaan nukkua, mutta teidän majesteettinne on myös annettava minun se tehdä.
Siinä olette oikeassa, — huomautti Chicot. D'Epernon paneutui nyt maata ihan rauhallisesti, ja se näytti Henrikistä ja Chicotista olevan hyvän merkki.
— Hän on urhoollinen kuin Caesar, — virkkoi kuningas.
— Niin urhoollinen, — sanoi Chicot päätään pudistellen, — etten minä, kautta sieluni autuuden, ymmärrä sitä vähääkään.
— Katsos, hän nukkuu jo, — kuiskasi kuningas. Chicot meni lähemmäksi sänkyä, sillä hän ei uskonut d'Epernonin pelottomuuden menevän niin pitkälle.
— Ahaa! — huusi hän äkkiä.
— Mitä se on? — kysyi kuningas. — Katso itse.
Samalla osotti Chicot d'Epernonin saappaita.
— Verta! — mutisi kuningas.