— Sano tänään, poikani. Sinä et ole selvillä ajasta.
— Se on totta. Tänään tulen minä olemaan rauhallinen, sillä nämä nuoret miehet surmaavat vastustajansa.
— Uskotko sen, Henrik?
— Olen siitä varma. He ovat urhoollisia.
— Mutta minä en koskaan ole kuullut sanottavan heidän vastustajiaankaan pelkureiksi, — huomautti Chicot.
— En minäkään. Mutta minulla on huoneessani jotain sellaista, mikä saa minut vakuutetuksi asiasta. Minä näytän sen heti sinulle.
— Tule sitten.
— Odota vähän, — sanoi Henrik. — Minä en tahdo huomenna, eli oikeastaan tänään, saattaa ystäviäni missään suhteessa epäiltäviksi enkä aroiksi. Minä sanon heille hyvästit ja heti.
— Tee niin, poikani.
Ääni, jolla Chicot nämä sanat lausui, oli niin surumielinen, että kuninkaasta tuntui kuin olisi kylmä jäävirta valahtanut hänen suoniinsa, ja kyynel kimmelsi hänen silmissään.