Antraguet ojensi hänelle kätensä.
— Hyvä! — sanoi Chicot. — Tämä on hyvin ritarillista. Mutta pelasta nyt itsesi, Antraguet. Sinä ansaitset jäädä eloon.
— Entä minun toverini? — kysyi Antraguet. II. 25
— Minä hoidan niitä kuin olisivat he kuninkaan ystäviä, — vastasi Chicot.
Antraguetin palvelija ojensi nyt hänelle viitan, jonka hän kääri ympärilleen verhotakseen verentahrimat vaatteensa, ja jättäen kuolleet ja kuolevat palvelijoiden ja aseenkantajien huolehdittaviksi poistui Antraguet Porte Saint-Antoinen kautta.
53.
Loppu.
Levottomuudesta kalpeana ja pienimmästäkin melusta väristen käveli kuningas edestakaisin miekkailusalissa ja harjaantuneen miekkailijan kokemuksella laski ajan, minkä hänen ystävänsä olivat tarvinneet kokoontuakseen ja taistellakseen vihollistensa kanssa. Samaten hän otti huomioon kaikki epäsuotuisat seikat suotuisten ohella, johtuivatpa ne sitten heidän luonteestaan, voimastaan tahi taituruudestaan.
— Nyt, — virkkoi hän itsekseen, — menevät he Saint-Antoinen kadun poikki… nyt he menevät aitauksesta sisälle… nyt he vetävät miekkansa… nyt alkavat otella.
Viimeisen sanan lausuttuaan alkoi kuningas lukea rukouksiaan. Mutta sydän oli muita tunteita täynnä, ja vain huulet koneellisesti liikahtelivat.