— Kun vain Quélus muistaisi sen iskun, jonka olen hänelle opettanut, ja panisi mieleensä, kuinka hänen samalla kertaa pitäisi väistää miekanpisto ja itse iskeä tikarillaan, — ajatteli hän. — Mitä Schombergiin tulee, on hän kylmäverinen ja tekee kyllä pian lopun Ribeiracista… Ellei Maugironille satu mitään erikoista, selviytyy hän varmasti Livarotista… Mutta d'Epernon, voi! Hän on varmaankin nyt jo tällä hetkellä kuollut. Onneksi on hän minulle vähimmän rakas noista neljästä. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi ei tässä riitä se, että hän on kuollut, sillä Bussy, tuo kauhea Bussy, hyökkää sitten toisten kimppuun… Voi, ystävä raukat!…
— Sire! — kuului Crillonin ääni oven takaa.
— Mitä! Nytkö jo? — huusi kuningas.
— Ei, sire, minä en tuo mitään muuta uutista kuin että Anjoun herttua pyytää saada puhutella teidän majesteettianne.
— Mitä hän sitten tahtoo? — kysyi kuningas oven läpi.
— Hän sanoo hetken tulleen, jolloin hänen pitää ilmoittaa teidän majesteetillenne se palvelus, jonka hän on tehnyt, ja hän väittää, että se ilmoitus jossain määrin haihduttaa teidän majesteettinne levottomuutta.
— No tulkoon hän sitten. Tuokaa hänet tänne, — sanoi kuningas.
Samassa ja juuri kun Crillon kääntyi täyttämään käskyä kuului nopeita askeleita ja muuan ääni lausui Crillonille:
— Minä tahdon hetipaikalla puhutella kuningasta…
Kuningas tunsi äänen ja avasi itse oven.