La Hurièren huomio kääntyi nyt uusien innokkaiden katolilaisten saapumiseen, ja hän joutui pian tunkeutuvan väkijoukon vuoksi erilleen kuninkaasta ja Chicotista, jotka nyt olivat nousseet vastapäätä olevalle rapulle.
— Kylläpä uskonnon asialla on tänä iltana harrastusta minun hyvän kaupunkini kaduilla! — virkahti Henrik.
— On, sire. Mutta se on kerettiläisille vaarallista, ja teidän majesteettinnehan tietää, että teitäkin pidetään sellaisena. Katsokaahan vain tuonne vasemmalle!
— Ahaa! Mayennen leveä suu ja kardinaalin terävä kärsä.
— Vaiti, sire! Silloin on hyvät valtit käsissä, kun tietää vihollistensa olinpaikan ja kun viholliset eivät tiedä, missä me olemme.
— Luuletko sitten, että minun pitäisi jotain pelätä?
— Voi, hyvä jumala, eihän tuollaisessa väentungoksessa voi mennä vastuuseen mistään! Jollakin saattaa olla taskussaan veitsi, joka huomaamatta pistetään naapurin vatsaan, tietämättä edes oikein syytäkään, ja naapuri heittää tuossa tuokiossa henkensä. Menkäämme siis jollekin toiselle taholle, sire.
— Onkohan kukaan minua nähnyt?
— Sitä en luule, mutta teidät ehdottomasti huomataan, jos jäätte tänne vähänkin pitemmäksi aikaa.
— Eläköön messu, eläköön messu! — huusi nyt ihmisvirta, joka tulvaili avonaisilta paikoilta yli äyräittensä kohoavan virran lailla l'Arbre Secin kadulle.