— Kyllä, mutta olihan se helposti purettavissa.
— Purkaminen oli mahdotonta.
— Mutta eikö teille mikään salainen vaisto sanonut, että vierellänne valvoi uskollinen ystävä? Diana loi katseensa maahan.
— Juuri se minua pelotti, — virkkoi hän.
— Ja sentähdenkö olette minut uhrannut? Voi, ajatelkaapa vain, millaiselta elämä minusta tuntuu sen jälkeen kun teistä on tullut toisen oma!
— Hyvä herra, — vastasi kreivitär arvokkaasti, — te ette voi aavistaakaan, miltä minusta on nimeni muuttaminen tuntunut.
— Kuitenkin olette pitänyt parempana tyytyä tuohon vihattuun Monsoreaun nimeen.
— Niinkö luulette? — sammalsi Diana. — Niinpä onkin parempi!
Ja hänen silmänsä kyyneltyivät. Huomattuaan, että Dianan pää vaipui alas rinnoille, meni Bussy äkisti ihan hänen luoksensa.
— Minusta on siis taaskin tullut teille se sama, mitä minä ennen olin, eli ventovieras, — sanoi hän. Teidän vaitiolonne sen todistaa.