— Kirje! — ärjyi kuningas ja polki jalkaansa lattiaan. — Antakaa minulle kirje tahi ryöstätän sen teiltä jollakin palvelijallani.
Herttua lensi ylös sängystä ja rutisti kirjeen kouraansa, aikoen nähtävästi heittää sen kamiinin liekkeihin.
— Tahdotteko menetellä sillä tavalla veljeänne kohtaan? — kysyi hän.
Henrik arvasi hänen aikomuksensa ja asettautui hänen eteensä.
— En, en veljeäni, mutta kyllä pahinta vihamiestäni kohtaan, — sanoi hän, — en veljeäni, mutta kyllä Anjoun herttuata kohtaan, joka tänä iltana on Guisen herttuan kanssa samoillut kautta Parisin katujen ja joka minulta koettaa kätkeä kirjettä, jonka hän on saanut joltain rikostoveriltaan, esim. Lothringin prinsseiltä.
— Tällä kertaa, — selitti Frans, — on teidän poliisillenne ilmoitettu väärin.
— Mutta minä sanon teille, — jatkoi kuningas, — että minä sinetissä näin ne kolme kuuluisaa lintua, jotka tahtovat niellä Ranskan kolme liljaa. Antakaa minulle kirje, tahi, kautta jumalan!…
Henrik astui askeleen herttuata kohti ja laski kätensä hänen olalleen.
Frans oli parahiksi olallaan tuntenut kuninkaallisen käden ja syrjäsilmällä huomannut neljän suosikin uhkaavan asennon, kun hän jo putosi polvilleen ja huusi:
— Auttakaa, auttakaa! Veljeni aikoo minut murhata!