— Mistä asti muistatte lapsuuttanne?
— Osasin juuri kävellä. Äitini, jonka nimi oli Vasiliki (Vasiliki merkitsee kuninkaallista, huomautti tyttö nostaen päänsä pystyyn), äitini tarttui käteeni ja pantuamme kukkaromme pohjalle kaiken kullan, mikä meillä oli, menimme hunnutettuina pyytämään almua vangeille sanoen: "Ken antaa köyhille, hän antaa Jumalalle." Kun kukkaromme oli täynnä, palasimme palatsiin ja ilmoittamatta mitään isälleni lähetimme luostarin johtajalle kaiken rahan, minkä ihmiset meille olivat antaneet luullen meitä köyhiksi. Hän vuorostaan jakoi ne vangeille.
— Kuinka vanha siihen aikaan olitte?
— Kolmivuotias, vastasi Haydée.
— Muistatte siis kaiken, mitä elämässänne on tapahtunut kolmannesta ikävuodestanne asti?
— Kaiken.
— Kreivi, sanoi Morcerf hiljaa Monte-Cristolle, — teidän pitäisi sallia signoran kertoa meille jotakin elämästään. Olette kieltänyt minua puhumasta hänelle isästäni, mutta ehkä hän itse kertoo hänestä. Ette voi aavistaakaan, kuinka onnellinen olisin, jos kuulisin isäni nimen noin kauniista suusta.
Monte-Cristo kääntyi Haydéen puoleen ja sanoi kreikankielellä rypistäen silmäkulmiaan, siten kehottaakseen häntä hyvin tarkkaamaan sanojaan:
— Kerro meille isästäsi, mutta älä mainitse konnan nimeä äläkä petosta.
Haydée huokaisi syvään, ja pilvi nousi hänen kirkkaalle otsalleen.