Määrään Maximilien Morrelille, ratsuväen kapteenille ja entisen isäntäni, marseillelaisen laivanvarustajan, Pierre Morrelin pojalle, kaksikymmentä miljoonaa, joista hän antakoon osan sisarelleen Julielle ja langolleen Emmanuelille, ellei hän luule tämän ylimääräisen rikkauden vahingoittavan heidän onneaan. Nämä kaksikymmentä miljoonaa on kätketty luolaani Monte-Criston saarelle, ja Bertuccio tuntee säilytyspaikan.
Jos hänen sydämensä on vapaa ja hän tahtoo ottaa vaimokseen Haydéen, Janinan pashan Alin tyttären, jonka olen kasvattanut isän rakkaudella ja joka hellii minua aivan kuin tytär, niin hän täyttää, ei viimeistä tahtoani, vaan viimeisen toivomukseni.
Yllä oleva testamenttini on jo määrännyt Haydéelle kaiken muun omaisuuteni, tilukseni, englantilaiset, itävaltalaiset ja hollantilaiset arvopaperini, kalustukseni eri taloissani ja palatseissani, joiden arvo, kun siitä on otettu nuo kaksikymmentä miljoonaa ja palvelijoilleni tulevat lahjoitukset, nousee noin kuuteenkymmeneen miljoonaan.
Hän oli kirjoittanut nämä viimeiset sanat, kun hän kuuli kirkaisun takaansa ja kynä putosi hänen kädestään.
— Haydée, sanoi hän, — oletko lukenut mitä kirjoitin?
Päivä oli alkanut paistaa nuoren naisen silmiin, hän oli herännyt ja tullut kreivin luo kepein askelin, joiden äänen matot tukahduttivat.
— Valtiaani, sanoi hän, — miksi kirjoitatte tällä tavoin tällaisena hetkenä? Miksi lahjoitatte minulle kaiken omaisuutenne? Lähdettekö siis luotani pois?
— Lähden matkalle, enkelini, sanoi Monte-Cristo sanomattoman alakuloisesti ja hyvin hellästi, — ja jos sattuu tapahtumaan onnettomuus…
Kreivi vaikeni.
— Entä sitten…? kysyi nuori tyttö käskevällä äänellä, jota kreivi ei ennen ollut kuullut hänen suustaan ja joka sai hänet värisemään.