Nopeammin kuin ajatuksensa hän kiiti Saint-Honorésta Matignon-kadulle ja sitä myöten Champs-Elysées'lle.
Tällä välin saapui Villefort ajurin vaunuissa herra Avrignyn ovelle. Hän soitti kelloa niin voimakkaasti, että portinvartija riensi kauhuissaan avaamaan. Villefort syöksyi portaita ylös voimatta sanoa sanaakaan. Portinvartija tunsi hänet ja antoi hänen mennä, huutaen vain:
— Työhuoneessaan, herra kuninkaallinen prokuraattori, työhuoneessaan!
Villefort jo avasi tai pikemmin kiskaisi oven auki.
— Tekö siinä olette! sanoi lääkäri.
— Niin, vastasi Villefort sulkien oven järjestään, — niin, minä tulen vuorostani kysymään, olemmeko kahden. Tohtori, minun taloni on kirottu talo!
— Mitä? sanoi lääkäri näennäisen tyynesti, mutta sisällisen mielenliikutuksen vallassa. — Joko talossanne taas on joku sairaana?
— On, tohtori! huudahti Villefort tarttuen suonenvedontapaisesti tukkaansa, — on!
Avrignyn katse sanoi:
— Ennustinhan sitä teille.