— Kuka nyt talossanne kuolee? kysyi hän. — Kuka on uhri, jonka tähden Jumala syyttää meitä heikkoudestamme?
Tuskainen nyyhkytys nousi Villefort'in rinnasta, hän lähestyi lääkäriä ja tarttui hänen käteensä:
— Valentine, sanoi hän. — Nyt on Valentinen vuoro!
— Tyttärenne! huudahti Avrigny surun ja hämmästyksen vallassa.
— Näettehän, että erehdyimme, sopersi prokuraattori. — Tulkaa häntä katsomaan ja pyytäkää hänen kuolinvuoteellaan häneltä epäilyksenne anteeksi.
— Joka kerta kun olette tullut minua noutamaan, olen saapunut liian myöhään. Tulen yhtä kaikki. Mutta pitäkäämme kiirettä; teidän talossanne liikkuvien vihamiesten suhteen ei saa viivytellä.
— Tällä kertaa, tohtori, ei teidän tarvitse syyttää minua heikkoudesta. Nyt otan syyllisestä selon ja rankaisen.
— Pelastakaamme uhri, ennen kuin ajattelemme kostoa, sanoi Avrigny. — Tulkaa.
Ajoneuvot, joissa Villefort oli tullut, saattoivat hänet ja tohtori Avrignyn täyttä laukkaa perille samalla hetkellä, kun Morrel kolkutti Monte-Criston oveen.
Kreivi oli työhuoneessaan ja luki hyvin huolestuneena Bertuccion hänelle lähettämää kirjettä.