Kun palvelija ilmoitti Morrelin, jonka seurasta kreivi tuskin kaksi tuntia sitten oli eronnut, hän hämmästyneenä kohotti päätään.
Hänellekin oli tänä väliaikana tapahtunut paljon, sillä nuori mies, joka oli lähtiessään nähnyt hänen hymyilevän, näki nyt hänen kasvoillaan huolestuneen ilmeen.
Kreivi nousi ja riensi Morrelia vastaan.
— Mitä on tapahtunut, Morrel? kysyi hän. — Olette kalpea, ja otsaltanne valuu hiki.
Morrel ei istahtanut, vaan vaipui nojatuoliin.
— Tulin kovalla kiireellä, sillä minun täytyy saada puhella kanssanne.
— Voivatko kaikki omaisenne hyvin? kysyi kreivi niin osaaottavasti, että hänen tunnettaan ei kukaan voinut epäilläkään.
— Kiitos, kreivi, kiitos, sanoi nuori mies, jonka oli vaikea aloittaa kertomustaan. — Omaiseni voivat kaikki hyvin.
— Sitä parempi. Teillä on kuitenkin minulle jotakin sanottavaa? totesi kreivi levottomampana.
— On, sanoi Morrel. — Se on totta. Tulen talosta, jonne kuolema juuri on astunut sisään. Tulen saamaan teiltä apua.