Eräs kantaja sattui kulkemaan ohitse, hänelle annettiin matkalaukku kannettavaksi. Käskettyään häntä viemään sen Victoire-kadun 36:een he läksivät astelemaan miehen jäljestä. Kantajan läsnäolo rauhoitti Louisea; Eugénie oli voimakas kuin Judith tai Delila.
He saapuivat määräämänsä talon kohdalle. Eugénie käski kantajaa laskemaan matkalaukun maahan ja annettuaan hänelle muutaman kolikon ja naputettuaan ikkunaan lähetti hänet pois.
Eugénie oli kolkuttanut erään ompelijattaren ikkunaan. Tälle oli ilmoitettu asiasta edeltäpäin, hän ei ollut vielä mennyt levolle ja avasi heti.
— Neiti, sanoi Eugénie, — käskekää portinvartijaa vetämään vaunut vajasta ja lähettäkää heti noutamaan hevosia kyytiasemalta. Tässä on viisi frangia vaivojenne palkaksi.
— Toden totta, sanoi Louise, — minä ihailen sinua ja melkein kunnioitankin.
Ompelijatar katsoi heihin kummastuneena, mutta kun hänelle oli luvattu kaksikymmentä frangia, ei hän tehnyt mitään huomautusta.
Neljännestunnin kuluttua portinvartija palasi tuoden kyytimiehen ja hevoset, jotka nopeasti valjastettiin vaunujen eteen. Portinvartija sitoi matkalaukun nuoralla vaunuihin kiinni.
— Minnepäin mennään, nuori herra? kysyi kyytimies.
— Fontainebleauhon, vastasi Eugénie melkein miesmäisellä äänellä.
— Mitä sinä sanoit? kysyi Louise.