98. "Kellon ja Pullon" majatalo
Jättäkäämme neiti Danglars ja hänen ystävättärensä jatkamaan matkaansa Brysseliin ja palatkaamme Andrea Cavalcantin luo, jonka menestyksen toiveet olivat särkyneet.
Andrea Cavalcanti oli ikäisekseen hyvin viisas ja ovela nuori mies.
Muistammehan, miten hän huomatessaan vaaran uhkaavan, oli heti alkanut väistyä ovea kohden, kulkenut kahden huoneen kautta ja lopuksi kadonnut.
Erästä seikkaa emme ole maininnut, mutta sitä ei sentään saa jättää huomioonottamatta. Toisessa niistä huoneista, joiden kautta Cavalcanti kulki, oli nähtävänä morsiamen kapiot, jalokiviä, kashmir-shaaleja, valencienne-pitsejä, englantilaisia harsoja ja suuri joukko kaikenlaisia esineitä, joiden pelkkä mainitseminenkin saa nuoren tytön sydämen kiivaasti sykkimään.
Kulkiessaan näiden huoneiden kautta Andrea toimi tavalla, josta huomasi hänet sekä ovelaksi että tulevaisuudestaan huolehtivaksi nuorukaiseksi: hän sieppasi taskuunsa kaikki kalleimmat esineet.
Saatuaan täten itselleen matkavaroja Andrea oli entistä valmiimpi hyppäämään ikkunasta tai pujahtamaan ties millä tavalla poliisien käsistä.
Kookas ja voimakas kun oli ja väkevä kuin spartalainen, oli Andrea juossut jo neljännestunnin ajan tietämättä, minne oikeastaan suuntasi matkansa. Hän pyrki vain niin loitolle kuin mahdollista talosta, jossa oli ollut vähällä joutua kiinni.
Niin kuin vaisto vie varkaat kaupunginportille ja jäniksen koloonsa, oli Andreakin kääntyessään Mont-Blanc-kadulta tullut La Fayette -kadun päähän. Siihen hän pysähtyi huohottamaan. Ketään ei näkynyt. Hänen vasemmalla puolellaan oli Saint-Lazaren autio aidattu alue, oikealla puolella Pariisi koko laajuudessaan.
— Olenko hukassa? mietti hän. — En, jos olen vihamiehiäni nopeampi. Pelastukseni riippuu siis kokonaan vauhdistani.