— Kuulkaahan, herra rahastonhoitaja, kun miehellä on niin tahraton nimi kuin minulla, tulee hän arkatuntoiseksi.
— Kaikki ihmiset surkuttelevat teitä, olkaa siitä varma, ja kaikki surkuttelevat varsinkin tytärtänne.
— Eugénie-parka! sanoi Danglars huoaten syvään. — Oletteko kuullut, että hän menee luostariin?
— En.
— Se on valitettavasti totta. Heti seuraavana aamuna tämän tapauksen jälkeen hän päätti lähteä erään tuttavansa nunnan seurassa; hän läksi etsimään jotakin ankaraa luostaria Italiasta tai Espanjasta.
— Sehän on kamalaa!
Ja tämän sanottuaan herra Boville poistui esittäen isälle kaikenlaisia surunvalitteluja.
Mutta hän oli tuskin ennättänyt sulkea oven, kun Danglars teki niin voimakkaan liikkeen, että sen voivat mielessään kuvitella vain ne, jotka ovat nähneet Frédérickin näyttelevän Robert Macairea, ja huudahti:
— Tyhmeliini!!!
Ja pistäen Monte-Criston kuitin pieneen salkkuun hän lisäsi: