— Tule huomenna kello kaksitoista, silloin minä olen jo tipotiessäni.
Sitten hän telkesi ovet, tyhjensi kaikki laatikkonsa, kokosi noin viisikymmentätuhatta frangia seteleitä, poltti eräitä papereita ja pani toisia esille sekä kirjoitti kirjeen, sulki sen sinetillä ja pani osoitteeksi: "Rouva paronitar Danglars."
— Tänä iltana panen sen itse hänen pukeutumispöydälleen, mutisi hän.
Sitten hän otti passin laatikosta ja sanoi:
— Hyvä, se on vielä kaksi kuukautta voimassa.
105. Père-Lachaisen hautausmaa
Herra Boville oli nähnyt hautaussaaton, joka vei Valentinea hänen viimeiseen leposijaansa.
Päivä oli synkkä ja pilvinen. Tuuli oli kyllä vielä lämmin, mutta se repi kellastuneita lehtiä jo ennestäänkin harventuneista puidenoksista ja heitteli niitä bulevardeilla seisoskelevan suuren ihmisjoukon päälle.
Täydellisenä pariisilaisena herra Villefort piti Père-Lachaisen hautausmaata ainoana kylliksi arvokkaana lepopaikkana pariisilaiselle perheelle; muut olivat hänen mielestään maalaishautausmaita, kuolleitten majataloja. Ainoastaan Père-Lachaisen hautausmaalla saattoi jalosukuinen henkilö asua aivan kuin omassa talossaan.
Hän oli ostanut sieltä ainaisiksi ajoiksi maa-alan ja rakennuttanut holvin, jonne lyhyessä ajassa olivat joutuneet kaikki hänen ensimmäisen perheensä jäsenet.