— Joutavia! sanoi Debray. — Sanoittehan itse, että hän tuskin tunsikaan neiti Villefort'ia.
— Se on kyllä totta. Mutta muistan, että hän tanssi Morcerfin tanssiaisissa kolme kertaa hänen kanssaan, muistattehan, kreivi, noissa samoissa tanssiaisissa, joissa te herätitte tavattoman suurta huomiota.
— En muista, vastasi Monte-Cristo tietämättä, mitä tai kelle hän vastaisi, hän kun koko ajan tarkasti Morrelia.
— Puheet ovat loppuneet, hyvästi, hyvät herrat, sanoi kreivi äkkiä ja lähti.
Hautajaiset olivat päättyneet, läsnäolijat poistuivat Pariisiin.
Château-Renaud etsi Morrelia, mutta tämäkin oli jo lähtenyt.
Monte-Cristo oli mennyt erään pensasaidan suojaan ja piti sieltä silmällä Morrelin pienintäkin liikettä. Kun muut olivat poistuneet, lähestyi nuori mies hautaholvia ja polvistui. Kreivi hiipi lähemmäksi kaula ojossa, katse terävänä ja polvet koukussa, aivan kuin valmiina milloin tahansa hyökkäämään esiin.
Morrel painoi päänsä maahan asti, tarttui käsillään holvin ristikkoon ja sopersi:
— Valentine!
Kreivin sydäntä vihlaisi tämä huudahdus. Hän astui vielä askelen lähemmäksi ja löi Morrelia olalle sanoen: