Silloin rautainen mies tunsi sydämen laajenevan, sulattava liekki nousi sieltä hänen silmiinsä, hänen päänsä painui kumaraan ja hän itki!
Tässä huoneessa kuului nyt nyyhkytystä ja itkua, jotka varmaan olisivat Jumalan rakkaimpiakin enkeleitä ilahduttaneet.
Heti kun Julie oli hiukan tointunut mielenliikutuksestaan, hän juoksi huoneesta, riensi alempana olevaan kerrokseen, kiiruhti lapsellisen iloisena salonkiin ja nosti syrjään kristallikuvun, jonka alla oli tuntemattoman hyväntekijän antama kukkaro.
Tällä välin Emmanuel lausui kreiville katkonaisin sanoin:
— Miksi ette ole ilmaissut itseänne aikaisemmin, herra kreivi, vaikka olette kuullut meidän niin usein puhuvan tuntemattomasta hyväntekijästämme ja nähneet meidän säilyttävän muistoja hänestä. Miksi olette odottanut tähän päivään asti? Olette siinä menetellyt julmasti meitä kohtaan ja, uskallan sanoa, omaa itseännekin kohtaan.
— Kuulkaahan, ystäväni, sillä siksihän rohkenen teitä sanoa, koska tietämättänne olette kaksitoista vuotta ollut ystäväni, — tänään on tapahtunut sellaista, mikä on pakottanut minut ilmaisemaan salaisuuteni, vaikka Jumalan nimessä olisin tahtonut haudata sen koko elinajakseni sieluni syvyyteen. En voi puhua teille tästä tapauksesta enempää, sanon vain, että lankonne riisti salaisuuteni käyttämällä väkivaltaa, jota hän epäilemättä nyt katuu.
Maximilien oli siirtynyt hiukan syrjään ja oli nyt polvillaan nojatuolin edessä.
— Pitäkää häntä silmällä, sanoi kreivi hiljaa, puristaen lujasti Emmanuelin kättä.
— Miksi? kysyi nuori mies kummastuneena.
— Sitä en voi teille sanoa, mutta pitäkää häntä silmällä.