Tällä tavoin Julie saattoi viedä pois kallisarvoisen kukkaron, josta kreivi ei muistanut toistamiseen puhua. Kreivi jäi kahden Morrelin kanssa.
— Kas niin, sanoi kreivi koskettaen sormellaan hänen olkapäähänsä, — joko nyt jälleen muutut mieheksi?
— Jo, sillä alan taas kärsiä.
Kreivin otsaan tuli ryppy, ja hän näytti hetkisen epäröivän.
— Maximilien, Maximilien, sanoi hän, — kristityn ei sovi vaipua tuollaisiin ajatuksiin.
— Rauhoittukaa, ystävä, sanoi Morrel nostaen päänsä ja katsoen kreiviin tavattoman surullisesti hymyillen, — minä en enää aio surmata itseäni.
— Siis aseet jäävät syrjään ja epätoivo on haihtunut, sanoi Monte-Cristo.
— Ei, sillä minulla on parempi keino pelastua tuskasta kuin kuula tai tikarin kärki.
— Mieletön mies parka…! Mikä se on?
— Minulla on suruni, joka minut surmaa.