Varkaat lähestyivätkin jo Andreaa, ja muutamat huusivat:
— Anturaleikkiin! Anturaleikkiin!
Tämä sydämetön rangaistus tapahtui siten, että tovereittensa epäsuosioon joutunutta piestiin rautapiikkisten kenkien anturoilla.
Toiset ehdottivat ankeriasta. Nenäliina, jonka keskelle on pantu hiekkaa, pieniä kiviä tai rahoja, jos sellaisia on saatavissa, solmitaan yhteen ja tällä piestään syyllisen selkää tai päätä.
— Annetaan hienolle herralle selkään! huusivat he.
Mutta Andrea kääntyi heihin päin; vilkutti silmiään, pullisti poskeaan kielellään ja maiskautti huuliaan. Tämä oli eräs niistä tuhansista merkeistä, joista rosvot tuntevat toisensa. Se oli heille eräänlainen vapaamuurarimerkki, Andrea oli oppinut sen Caderousselta.
Heti painuivat nenäliinat ja pääpieksäjä pisti rautapiikkisen kengän jälleen jalkaansa. Muutamat sanoivat, että herra oli oikeassa ja että vangit tahtoivat antaa kullekin omantunnonvapauden.
Joukko väistyi loitommalle. Vartija oli niin hämmästynyt, että tarttui heti Andrean käsiin ja alkoi tutkia hänen taskujaan keksiäkseen, mistä johtui äkillinen muutos Leijonanluolan asukkaissa.
Andrea antoi hänen tutkia, mutta vastusteli kuitenkin.
Äkkiä kuului ristikon luota ääni.