— Kukaan ei saa häiritä meitä, sanoi hän. — Minun täytyy saada puhua suoraan hänen kanssaan, syyttää itseäni hänen edessään, sanoa kaikki…
Hän lähestyi ovea, laski kätensä kristalliseen ripaan, ovi aukeni,
— Ei ole lukossa! Hyvä on, hyvä on, mutisi hän.
Hän tuli pieneen salonkiin, jonne illalla tuotiin vuode Edouardia varten, sillä vaikka poika olikin täysihoitolakoulussa, tuli hän yöksi äitinsä luo, tämä kun ei tahtonut erota pojastaan.
Yhdellä silmäyksellä Villefort tarkasti salongin.
— Ei ketään, sanoi hän. — Vaimoni on varmaankin makuuhuoneessaan.
Hän meni sitä kohden. Ovi oli lukossa. Hän pysähtyi väristen.
— Héloïse! huusi hän.
Hän oli kuulevinaan jonkin huonekalun liikahtavan.
— Héloïse! huusi hän toistamiseen.