— Häntä ei olisi tarvinnut laisinkaan vartioida, vastasi vartija, — hän olisi jäänyt tänne vaikka viideksikymmeneksi vuodeksi koettamattakaan paeta, siitä vastaan.
— Mutta, jatkoi kuvernööri, — tiedättehän, että tällaisissa tapauksissa emme tyydy pelkkään tarkastukseen. Huolimatta kaikista kuoleman tuntomerkeistä täyttäkää siis lain määräämät muodot.
— Kuumentakaa rauta, sanoi lääkäri. — Onhan se toimenpide oikeastaan tarpeeton.
Kuullessaan raudan kuumentamisesta Dantès tunsi väristyksen ruumiissaan.
Kuului kiireisiä askelia, oven narinaa, huoneessa käveltiin edestakaisin, ja vähän ajan päästä tuli vanginvartija sisään sanoen:
— Tässä on tuliastia ja rauta.
Hetkisen oli hiljaista. Sen jälkeen kuului poltetun lihan kärinää, ja sen tukahduttava, vastenmielinen käry tunkeutui paksun muurinkin läpi, jonka takana Dantès kuunteli.
Tämä palavan lihan käry sai hien nousemaan nuoren miehen otsalle, ja hän luuli pyörtyvänsä.
— Näettehän, sanoi lääkäri, — että hän on todellakin kuollut. Kantapään polttaminen todistaa sen täydellisesti. Hullu parka on parantunut hulluudestaan ja päässyt vankeudesta.
— Eikö hänen nimensä ollut Faria? kysyi eräs kuvernööriä seurannut upseeri.