— Gaspard, tee mitä tahdot, sillä sinähän olet talon isäntä, sanoi vaimo, mutta jos uskoisit minua, niin et sanoisi sanaakaan.
— Tällä kertaa olet luultavasti oikeassa, lausui Caderousse.
— Ette siis tahdo kertoa mitään? kysyi apotti.
— Minkä tähden? sanoi Caderousse. — Jos tuo nuori mies olisi elossa ja tulisi luokseni saadakseen tietää, ketkä ovat olleet hänen ystäviään ja vihamiehiään niin kyllä sanoisin. Mutta hänhän on mullassa, niin kuin kerroitte, hän ei enää voi vihata, ei voi enää kostaa. Jättäkäämme siis tämä.
— Tahdotte siis, sanoi apotti, — että minä annan noille uskottomille ja väärille ystäville sen palkinnon, joka on määrätty uskollisille?
— Se on kyllä totta, olette siinä aivan oikeassa, sanoi Caderousse. — Mitä he nyt enää tekisivät Edmond-raukan perinnöllä, sehän olisi samaa kuin heittäisi pisaran mereen?
— Lukuun ottamatta sitä, että nuo miehet voivat sinut hyvin helposti tuhota, sanoi nainen.
— Kuinka niin? Ovatko he tulleet rikkaiksi ja mahtaviksi?
— Ettekö siis tiedä, miten heidän on käynyt?
— En, kertokaahan.