Caderousse näytti miettivän hetkisen.
— Siitä tulisi liian pitkä kertomus, sanoi hän.
— Olkaa kertomatta, jos tahdotte, sanoi apotti näköjään aivan välinpitämättömänä. — Minä ymmärrän aivan hyvin arkailunne. Todistaahan se, että olette hyvä mies. Älkäämme siis enää puhuko siitä. Mikä oli minun tehtäväni? Puhdas muodollisuus. Minä myyn siis timantin.
Hän otti taskustaan lippaan, avasi sen ja välkytti timanttia lumoutuneen Caderoussen silmien edessä.
— Tulehan katsomaan, vaimo, sanoi tämä käheällä äänellä.
— Timantti! sanoi carcontelainen nousten ja tullen jokseenkin nopeasti portaita alas. — Mikä timantti tuo on?
— Etkö kuullut siitä mitään? sanoi Caderousse. — Se on timantti, jonka tuo poika on määrännyt meille, isälleen, kolmelle ystävälleen, Fernandille, Danglars'ille ja minulle, ja sitten morsiamelleen. Timantti on viidenkymmenentuhannen frangin arvoinen.
— Oh, kuinka kaunis! sanoi vaimo.
— Viides osa tästä hinnasta on siis meidän? sanoi Caderousse.
— Niin on, vastasi apotti. — Ja sen lisäksi luulen, että minulla on oikeus jakaa vanhan Dantèsin osuus teidän neljän kesken.