"Neljännestunti sitten."
Tästä kaikesta johtuu, että sisarellani ja langollani ei ole muuta kuin kahdenkymmenenviidentuhannen frangin vuotuiset korot.
Maximilien oli tuskin ennättänyt lopettaa tämän kertomuksensa, jota kuunnellessaan kreivi tunsi sydämensä lämpenevän, kun Emmanuel saapui paikalle yllään pitkätakki ja päässään silkkihattu. Hän tervehti kohteliaasti niin kuin ainakin mies, joka tietää, kuinka arvokas vieras on hänen edessään. Tehtyään kreivin kanssa kierroksen puutarhassa hän vei hänet taloa kohden.
Salongin täyttivät tuoksullaan kukat, joita oli iso japanilainen maljakko täynnä. Julie, arvokkaasti pukeutuneena ja tukka hienosti järjestettynä (hän oli tämän kaiken ennättänyt tehdä kymmenessä minuutissa), tuli ovelle kreiviä vastaanottamaan.
Linnut lauloivat ja hyppelivät häkissään, kultasade ja akaasiat reunustivat terttuineen sinisiä samettiverhoja. Kaikki tässä hurmaavassa asunnossa ilmaisi rauhaa ja iloa lintujen laulusta isäntäväen hymyyn asti.
Kreivi oli heti tuntenut tämän onnellisuuden. Hän oli sen vuoksi vaiti ja vaipui unelmiinsa, eikä huomannut, että kaikki odottivat hänen sanovan jotakin, jotta voitaisiin jatkaa keskustelua.
Vaitiolo alkoi jo tuntua melkein loukkaavalta, ja niinpä kreivi miltei väkipakolla tempautui irti unelmistaan.
— Hyvä rouva, sanoi hän, — suokaa anteeksi mielenliikutus, joka teitä varmaankin kummastuttaa, teitä, joka olette tottunut täällä vallitsevaan rauhaan ja onneen. Mutta teidän tyytyväisyytenne on minulle niin perin uutta, etten voi olla katselematta teitä ja miestänne.
— Me olemme todellakin hyvin onnellisia, sanoi Julie. — Mutta olemme me saaneet kärsiäkin, ja harva on saanut ostaa onnensa niin kalliista hinnasta kuin me.
Uteliaisuus kuvastui kreivin kasvoilla.