— Tuo mies oli siis englantilainen! sanoi Monte-Cristo, joka Julien katsoessa häneen alkoi käydä yhä levottomammaksi. — Sanoitteko englantilainen?
— Niin, sanoi Maximilien, — hän oli englantilainen ja tuli luoksemme Thomson & Frenchin edustajana. Siksi näitte minun vavahtavan, kun herra Morcerfin luona mainitsitte, että Thomson & French olivat teidän pankkiirejanne. Taivaan nimessä, herra kreivi, tämä tapahtui vuonna 1829, niin kuin olemme maininneet; oletteko tuntenut tuon englantilaisen?
— Mutta sanoittehan itse, että Thomson & French ovat aina kieltäneet tehneensä teille tämän palveluksen.
— Sanoin.
— Eikö silloin tämä englantilainen voi olla joku, joka tahtoi maksaa isällenne tämän tekemän hyväntyön, ja käytti Thomson & Frenchin nimeä tekosyynä.
— Kaikki on mahdollista sellaisessa tapauksessa, ihmekin.
— Mikä oli hänen nimensä? kysyi Monte-Cristo.
— Hän ei maininnut mitään muuta nimeä kuin sen, joka on kirjeen alla: Merenkulkija Sindbad, sanoi Julie katsellen hyvin tarkkaavasti kreiviä.
Kun kreivi huomasi, että Julie näytti myös koettavan kuunnella hänen äänensä eri sävyjä, sanoi hän nopeasti:
— Eikö hän ollut jokseenkin minun kokoiseni mies, ehkä hiukan pitempi, hiukan laihempi, kaulassaan korkea kaulus, takki aina tiukkaan napitettu ja kynä kädessään?