— Minä sain sen kiinni, sanoi Edouard. — Muistathan, että repäisin kolme sulkaa sen pyrstöstä.
— Te, armollinen rouva, jäitte viiniköynnösmajaan. Ettekö enää muista, että kun neiti Villefort oli lähtenyt ja poikanne oli loitolla, te keskustelitte jokseenkin kauan erään henkilön kanssa?
— Muistan kyllä, sanoi nuori nainen punastuen, — muistan keskustelleeni erään miehen kanssa, jolla oli pitkä viitta yllään … luulin häntä lääkäriksi.
— Juuri niin, armollinen rouva. Tuo mies olin minä. Olin kaksi viikkoa asunut samassa hotellissa, olin parantanut palvelijani kuumeesta ja hotellin isännän keltataudista, minkä vuoksi minua pidettiin etevänä lääkärinä. Me keskustelimme monesta asiasta, Perugiasta, Rafaelista, tavoista, puvuista ja tuosta kuuluisasta aqua tofanasta. Olitte kuullut, että jotkut ihmiset Perugiassa tunsivat sen valmistamisen salaisuuden,
— Se on totta, sanoi rouva Villefort vilkkaasti mutta samalla hiukan levottomasti, — muistan varsin hyvin keskustelumme.
— En muista enää kaikkia yksityiskohtia, jatkoi kreivi aivan rauhallisesti, — mutta sen muistan, että erehdyitte minun suhteeni niin kuin kaikki muutkin ja puhelitte kanssani neiti Villefort'in taudista.
— Mutta, hyvä herra, olittehan te todellakin lääkäri, sanoi rouva Villefort, — koska olitte parantanut sairaita.
— Molière tai Beaumarchais voisivat vastata teille, armollinen rouva, että juuri siksi, etten ollut lääkäri, en parantanut sairaitani, vaan sairaani parantuivat itsestään. Sen vain voin teille tunnustaa, että olen tutkinut jokseenkin paljon kemiaa ja luonnontieteitä, mutta ainoastaan tieteenharrastuksesta … ymmärrättehän.
Samassa kello löi kuusi.
— Kello on kuusi, sanoi rouva Villefort huomattavan levottomasti. — Valentine, etkö mene katsomaan, onko isoisä valmis syömään päivällistään?