— Mutta sitä ei kukaan voi unohtaa, että seuraavana päivänä pelastitte ystäväni rouva Villefort'in vaarasta, jonka nuo samat hevoset saivat aikaan.
— En tälläkään kertaa ansaitse kiitoksianne, sillä Ali, nubialainen orjani, sai tilaisuuden tehdä tämän suuren palveluksen rouva Villefort'ille.
— Sama orjako pelasti poikani roomalaisten rosvojen käsistä? kysyi kreivi Morcerf.
— Ei, herra kreivi, sanoi Monte-Cristo tarttuen käteen, jonka kenraali hänelle ojensi. — Tällä kertaa otan kiitokset itselleni. Mutta olettehan ne jo lausunut, ja minä olen jo ne ottanut vastaan, ja minua suorastaan hävettää suuri kiitollisuutenne. Suokaahan, rouva paronitar, minulle kunnia tulla esitellyksi tyttärellenne.
— Nimenne on hänelle jo aivan tuttu, sillä pariin kolmeen päivään ei meillä ole puhuttu mistään muusta kuin teistä. Eugénie, jatkoi paronitar kääntyen tyttärensä puoleen, — kreivi Monte-Cristo!
Kreivi kumarsi, neiti Danglars taivutti hieman päätään.
— Olette täällä hurmaavan olennon seurassa, herra kreivi, sanoi Eugénie. — Onko hän tyttärenne?
— Ei, neiti, vastasi Monte-Cristo hämmästyen tätä tavattoman suurta suoruutta tai rohkeutta. — Hän on orpo, kreikkalainen tyttö, jonka holhooja olen.
— Ja mikä hänen nimensä on?
— Haydée, vastasi Monte-Cristo.