— Ettekö ole näyttänyt tätä kirjettä kenellekään? kysyi Villefort lukien sitä ja kalveten yhä enemmän.
— En kenellekään, kautta kunniani.
— Ei kukaan tietänyt, että toitte kirjeen Elban saarelta ja että se oli osoitettu herra Noirtier'lle?
— Ei kukaan muu kuin se, joka sen minulle antoi.
— Se on liikaa, sekin on jo liikaa! mutisi Villefort.
Villefort'in otsa synkistyi sitä enemmän, mitä lähemmäksi hän tuli kirjeen loppua. Hänen verettömät huulensa, vapisevat kätensä, hänen palavat silmänsä herättivät Dantèsissa pahoja aavistuksia.
Luettuaan kirjeen Villefort painoi päänsä käsiinsä ja oli hetkisen aivan murtunut.
— Hyvä Jumala, mitä on tapahtunut? kysyi Dantès arasti.
Villefort ei vastannut. Mutta vähän ajan kuluttua hän nosti kalpeat ja tuskan vääntämät kasvonsa ylös ja luki kirjeen uudelleen.
— Ja sanoittehan, ettette tunne tämän kirjeen sisällystä? kysyi Villefort.