— Mitä raskauttavimpia seikkoja on tullut kuulustelussamme ilmi; en siis voikaan päästää teitä vapaaksi, niin kuin alussa toivoin. Minun täytyy ensin keskustella tutkintotuomarin kanssa. Mutta näettehän, millä tavoin olen teitä kohdellut.
— Näen kyllä, huudahti Dantès, — ja minä kiitän teitä, sillä olette ollut minulle pikemmin ystävä kuin tuomari.
— No niin, pidätän siis teidät vielä jonkin aikaa vankilassa, niin vähän aikaa kuin suinkin on mahdollista. Raskauttavin syytös teitä vastaan on tämä kirje, ja näettehän, miten sen suhteen menettelen…
Villefort lähestyi uunia, heitti kirjeen tuleen ja seisoi uunin vieressä siksi, kunnes paperi oli palanut tuhaksi.
— Oh, hyvä herra, sanoi Dantès, — olette enemmän kuin oikeus itse, olette hyvyys!
— Mutta kuulkaa minua, jatkoi Villefort, — tällaisen teon jälkeen kai ymmärrätte, että voitte luottaa minuun?
— Kyllä, käskekää, ja minä tottelen.
— Ei, sanoi Villefort lähestyen nuorta miestä, — ei minulla ole teille määräyksiä annettavana, vaan neuvoja.
— Sanokaa ne, ja minä mukaudun niihin aivan kuin määräyksiin.
— Pidätän teitä tähän iltaan asti täällä oikeuspalatsissa. Ehkä tulee joku toinen kuin minä kuulustelemaan teitä. Sanokaa silloin kaikki, mitä olette minulle sanonut, mutta älkää sanaakaan tuosta kirjeestä.