Debray, Morrel ja Château-Renaud puhelivat keskenään. Heidän katseensa siirtyivät isästä poikaan ja viivähtivät luonnollisesti kauemmin viimeksi mainitussa.
— Cavalcanti! sanoi Debray.
— Kaunis nimi, sanoi Morrel, — toden totta!
— Niin kyllä, sanoi Château-Renaud, — italialaisilla on kauniit nimet, mutta he pukeutuvat huonosti.
— Olette hirveän vaativainen, Château-Renaud, huomautti Debray, — puvut sopivat mainiosti ja ovat aivan uudet.
— Sitähän minä juuri moitinkin. Tuo herra näyttää siltä kuin olisi tänään ensi kerran saanut kelvolliset vaatteet ylleen.
— Keitä nuo herrat ovat? kysyi Danglars Monte-Cristolta.
— Kuulittehan itse, Cavalcanteja.
— Kuulin heidän nimensä, siinä kaikki.
— Tehän ette tunne italialaista aatelistoa. Kun sanoo nimen Cavalcanti, niin sanoo samalla ruhtinas.