Läsnäolijat tekivät useita huomautuksia, ja loppuarveluna oli se, että punaisella silkillä verhottu huone teki synkän vaikutuksen.
— Tosiaan, sanoi Monte-Cristo. — Katsokaahan, kuinka vuode on omituisessa paikassa, kuinka sen verhot ovat synkät ja verenväriset. Entä nuo pastellimuotokuvat, jotka kosteus on vaalentanut, eivätkö ne kalpeine huulineen ja kauhistuneine silmineen näytä sanovan: Minä olen nähnyt!
Villefort tuli kalmankalpeaksi, ja rouva Danglars vaipui uunin vieressä olevaan leposohvaan.
— Oh, sanoi rouva Villefort hymyillen, — uskallatteko todellakin istua tuolle leposohvalle, jossa ehkä on tapahtunut rikos?
Rouva Danglars nousi heti.
— Eikä siinä vielä kaikki! sanoi Monte-Cristo.
— Mitä vielä? kysyi Debray, joka kyllä oli huomannut rouva Danglars'in mielenliikutuksen.
— Niin, mitä vielä? kysyi Danglars, — sillä tähän asti en ole huomannut mitään erikoista, sen tunnustan suoraan. Oletteko te, herra Cavalcanti?
— Ah, vastasi tämä. — Pisassa on Ugolinon torni, Ferrarassa Tasson vankila, Riminissä Francescan ja Paolon huone.
— On kyllä, mutta siellä ei ole tätä pientä porraskäytävää, sanoi Monte-Cristo avaten seinään kätketyn oven. — Katsokaahan tätä ja sanokaa, mitä ajattelette tästä.