— Olkaa huoletta, neiti, kyllä minä sanon.
Samuel kumartui katsoakseen pääpurjeen alitse. Hän näki Cécilen rukoilevan polvillaan. Kului tuskin viisi minuuttia, ennenkuin Samuel, joka piti lähimäisen saaren suurta palmua silmällä, huomasi sen olevan aivan kokkapuun edessä.
— Tässä on paikka! huusi hän.
— Jo tulen, Henrik! vastasi purjeen toiselta puolen Cécilen ääni.
Ja samassa kuului vedestä kumea pulahdus ikäänkuin raskaan esineen pudotessa.
— Putosiko kuka mereen! kuului vuoroaan suorittavan ensimäisen perämiehen huuto.
Samuel hypähti paikaltaan, päästi tangon käsistään, riensi mesaanivanttien luo ja katsoi veteen. Vanavedessä hän näki välkähtävän valkean esineen, joka kohottuaan hetkeksi pinnalle upposi syvyyteen ja katosi.
— Senkö tähden siis, sanoi Samuel tarttuen uudestaan peräsimen tankoon, senkö tähden hän siis pyysi Jumalalta anteeksi?
Anna-Bell jatkoi matkaansa ja saapui, oltuansa vielä kahdeksantoista päivää merellä, onnellisesti Pointe-à-Pîtreen.