— Hyvä Jumala, kuiskasi toisen kerran Cécile, annathan minulle anteeksi?
— "No niin", sanoi kapteeni, "koska hän on kuollut, niin sinun täytyy tulla pöytäkirjaa laatimaan meidän kanssamme ja sitten saat asettua entiselle paikallesi." — "Anteeksi herra kapteeni", sanoin minä, "mutta tehtäväni ei ole vielä lopussa. Täytyyhän poloinen toki verhota purjekankaaseen, vaikka hän onkin vain tavallinen matkustaja. Eihän häntä käy mereen heittäminen niinkuin koiraa." — "Olet oikeassa", sanoi kapteeni, "mutta se on tehtävä kiireesti." Vastasin päätäni nyökyttämällä ja ryhdyin heti työhön, sillä laivamiehet tahtoivat päästä ruumiista vapaaksi niin pian kuin suinkin. Enkä minä siinä kauan viipynytkään. Kun tulin kapteenille sanomaan, että ruumis oli kääritty, niin hän kysyi: "Oletko sitonut kuulan hänen jalkaansa?" — "Olen, kaksikin", vastasin minä, "säästäväisyys ei ole paikallaan, kun on ystävistä kysymys." — "Oikein teit", sanoi kapteeni. "Nostettakoon nyt ruumis kannelle." Otin sen syliini ja kannoin kannelle. Siinä se pantiin laudalle. Kapteeni, joka on Irlannista kotoisin ja siis katolilainen, luki muutamia rukouksia; sitten lauta nostettiin laivan partaalle ja kallistettiin, niin että ruumis luisui mereen. Ja siihen se upposi. Eikä siitä ole sen enempää sanomista.
— Kiitos, hyvä Samuel, kiitos! Mutta nyt kai jo kohta olemme siinä paikassa, missä hänet heitettiin mereen?
— Olemme kyllä, neiti, aivan heti, viiden minuutin päästä, kun kokkapuumme tähtää suoraan tuon lähimmän saaren suureen palmuun.
— Ja mistä paikasta ruumis heitettiin?
— Paapuurilta. Odottakaahan, tuosta ette voi nähdä paikkaa, sillä pääpurje on edessä, portaitten ja mesaanivanttien väliltä.
— Hyvä on, sanoi Cécile.
Hän meni määrättyä paikkaa kohden ja katosi pääpurjeen taa.
— Neiti parka, sanoi Samuel.
— Kun joudumme siihen paikkaan, Samuel, sanoi Cécile, niin sanottehan minulle.