— No niin, olkoon menneeksi, sanoi markiisitar. — Lupaan, rakas tyttäreni, että teen minkä voin.
— Ja nyt, hyvät rouvat, tahdotteko jatkaa matkaanne tällä passilla?
— Mitä te siihen sanotte? kysyi paronitar.
— Ettei se ole teille miksikään hyödyksi, päinvastoin vain vahingoksi. Te ette kumpikaan näytä sen ikäisiltä kuin teitä matkapassissa sanotaan, ja niinkuin äsken sanoin, lastahan ei passissa mainita ollenkaan.
— Mitä meidän sitten tulee tehdä? Meillä ei ole toista.
— Mutta minä voin hankkia teille toisen.
— Voi, hyvä herra! huudahti paronitar, olisitteko todellakin niin jalomielinen!
— Tietysti, mutta siinä tapauksessa teidän täytyy odottaa täällä puoli tuntia, kenties vielä kauemminkin.
— Yhdentekevää, herra, kuinka kauan vain tahdotte, sanoi paronitar, sillä tiedän, että teidän luonanne olemme turvassa.
Kaupunginpalvelija pistäytyi ulos ja palasi hetken kuluttua, matkapassi puoleksi palasina ja lian tahraamana.