— Samaa mieltä on Maillardorkin, jonka äsken haetin puheilleni. Paroni, ottakaa mukaanne viisikymmentä miestä, rohkeimmat mitkä tunnette, ja asettukaa Kelloporttia puolustamaan. Se on varustettu kahdella tykillä. Tahdon täysin luotettavia miehiä tähän linnamme tärkeimpään paikkaan.
— Kiitän teidän majesteettinne minulle osoittamasta luottamuksesta ja koetan näyttää ansainneeni sen, sanoi paroni kumartaen poistuakseen. Mutta kuningas pidätti hänet.
— Sallin teidän puhutella paronitarta, ennenkuin menette, sanoi hän.
— Kiitän teidän majesteettianne! En olisi koskaan uskaltanut anoa tätä armoa, mutta teidän majesteettinne tuntee palvelijainsa sydämet ja arvaa heidän hartaimmat toivomuksensa.
— Olenhan itse isä ja puoliso niinkuin tekin, vastasi kuningas, ja rakastanhan minäkin kuningatarta kaikesta sydämestäni. — Sitten hän hiljaa lisäsi: Marie parka! Jumala häntä suojelkoon!
Paroni lähestyi vaimoaan.
— Louise, sanoi hän, mahdotonta on tietää mitä voi tapahtua. Jos linna joutuu kapinallisten valtaan, niin pakene rouva Elisabetin kirjastohuoneen takana olevaan pieneen kammioon. Jos elän, niin haen sinut sieltä.
— Mutta jos kuningatar lähtee Pariisista pois?
— Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse erota toisistamme, sillä minä puolestani aion seurata kuningasta. He puristivat toistensa kättä.
— Syleilkää häntä, kuiskasi kuningas paronin korvaan. Ja pannen kätensä hänen olkapäälleen hän lisäsi: — Kuka sen tietää, tapaavatko koskaan enää toisiaan ne, jotka nyt toisistaan eroavat.