"Mutta, toistan sen vieläkin, tämä yhtämittainen onnemme peloittaa minua. Minusta tuntuu joskus, ettei meillä ole enää jalansijaa maan päällä, vaan että olemme kumpikin matkalla taivaaseen.
"Tiedätkö miten päiväni vietän, Cécile? Kirjoitan sinulle pitkän päiväkirjan, jonka lehdiltä saat lukea ajatukseni tunti tunnilta, päivä päivältä pitkin koko matkaa. Siitä saat nähdä, ettet hetkeksikään ole mielestäni poissa.
"Olen saanut laivaväen joukosta luotsin ystäväkseni. Poika paralta on jäänyt häneltäkin morsian kotiin, Gravesendeen. Arvasin sen tavasta, jolla hän katseli taivasta, ja hänen huokailuistaan. Meitä yhtäläisesti kohdannut onnettomuus lähensi meitä toisiimme. Hän kertoi minulle rakkaasta Jennystään, ja minä, Cécile — suo minulle anteeksi — minä kerroin hänelle sinusta.
"Minulla on siis joku, jolle voin mainita nimeäsi. Minulla on ystävä,
joka ymmärtää minua.
"Halpa laivamies vain, niin kai moni sanoisi. Onneton se, joka
uskaltaa sanoa minulle sellaista!
"Tämän nuoren miehen nimi on Samuel.
"Tahdon, että sinäkin tiedät hänen nimensä.
"Sulje hänetkin rukouksiisi. Rukoile, että hän saisi vielä tavata
Jennynsä. Olen luvannut sen hänelle sinun puolestasi.
"Hyvästi, Cécile, rakkaani. Vettä kuljettava vene palaa viimeistä kertaa laivalleen. Uskon tämän kirjeen päällikölle, joka lupaa toimittaa sen postiin Le Havressa. Hyvästi siis vielä kerran, lemmittyni. Kahdenkymmenen tai kahdenkymmenenviiden päivän kuluttua, jos tuuli vain yhä on meille suotuisa, olen Guadeloupessa.
"Hyvästi vieläkin. Rakastan sinua.